Neulapuu_solidhouse_web

Puu vaatii huolenpitoa

Puut ovat tärkeä osa kaupunkiympäristöä. Ne mm. tuottavat happea, sitovat pölyä ja tuovat varjoa. Arboristi- ja pihasuunnittelupalveluja tarjoava yrittäjä Anu Äyräs muistuttaa, että pitkäikäinen puu on myös kaikkein taloudellisin. – Olisi hyvä, jos puuta alettaisiin muutama vuosi istutuksen jälkeen säännöllisesti leikata. Kun huonot haarat poistetaan, puusta kasvaa terverakenteinen, Äyräs kertoo. Huoltamaton puu on turvallisuusriski, ja se voi tulla myöhemmin kalliiksi. – Arboristi on rakennetun ympäristön puiden hoitaja, jonka tehtävä on hoitaa puita siten, että ne olisivat turvallisia. Tavoitteenamme on minimoida aineellisia vahinkoja sekä henkilövahinkoja, arboristien opettajanakin toiminut Äyräs selventää.

Arboristin vuoden kohokohta on kevät, jolloin pääsee taas puiden hoitotöihin. – Meillä on ollut mm. kartanokohteita. Kun on tekemisissä monta sataa vuotta vanhojen puiden kanssa, tuntee itsensä pieneksi, Äyräs nauraa. Kuluva talvi on ollut Äyräksen Neulapuu Oy:lle haastava, sillä vaikka hoitotöitä olisi ollut, kelit eivät ole olleet otollisia. Sen sijaan Äyräs on tehnyt pihasuunnitelmia ja kaatotöitä, jotka onnistuvat kelistä riippumatta. Neulapuu Oy tekee lisäksi puun kuntoarvioita ja antaa hoitosuosituksia. – Teemme hoitotyöt pääsääntöisesti tuntityönä ja kaatotyöt urakkana, Äyräs kertoo. Neulapuu Oy:n asiakkaita ovat yksityiset, taloyhtiöt ja kaupungit.

Äyräs toivoo, että ihmiset ihailisivat ja arvostaisivat puita enemmän: – Niiden hoitaminen on tärkeää. Kaikki lähtee kuitenkin suunnittelusta. Hyvällä lajituntemuksella jokaiseen kohteeseen löytyy oma puunsa.