kukkea-piha_solidhouse_web

Puutarhurin työnkuva vaihtelee vuodenaikojen mukaan

kukkea piha 190X57px copy

Lisätietoa yrityksestä: www.kukkeapiha.fi

 

Kukkea Piha on Mervi Lehtosen ja hänen miehensä yhteinen yritys, josta löytyy apua ja osaamista niin puutarhan suunnitteluun, hoitoon kuin viherrakentamiseenkin. Työvuosi rytmittyy vaihtelevien toimien ympärille: – Alkukeväästä aloitamme kuusiaitojen, marjapensaiden ja omenapuiden leikkauksella. Seuraavaksi vuoroon tulevat keväthuollot ja sen jälkeen kaikenlainen viherrakentaminen, joka jatkuu säistä riippuen aina loka-marraskuun syyshuoltoihin saakka, kertoo Lehtonen. Talvikaan ei ole puutarhurille täysin hiljaista aikaa, koska silloin voidaan esimerkiksi kaataa puita tai tehdä suunnitelmia tulevaa kevättä varten. – Yleensä ihmiset kuitenkin heräävät puutarha-asioissa vasta kevätauringon myötä.

Kukkea Piha palvelee jokaista asiakastaan hänen haluamallaan tavalla. Suurin osa toivoo yrityksen hoitavan urakan alusta loppuun saakka ja osa ulkoistaa puutarhan hoidon heille jopa kokonaan, jolloin kuukausittaisen huollon ansiosta pääsee nauttimaan aina tip top-kunnossa olevasta pihasta. Mukaan mahtuu silti myös sellaisia asiakkaita, jotka ovat innostuneita osallistumaan projektin kulkuun. – Teen mielelläni myös konsultaatiokäyntejä ja annan neuvoja ja vinkkejä siihen, mistä kannattaisi lähteä liikkeelle.

Yrittäjän arki on usein vaikeasti ennakoitavaa ja puutarhurin toimi fyysisesti kuluttavaa. Aikuisiällä arboristin ja puistopuutarhurin koulutuksen hankkinut Lehtonen suhtautuu työhönsä kuitenkin suurella ilolla. – Ala on nielaissut minut täysin mukaansa. On ihanaa nähdä valmis ja nätti lopputulos ja tehdä samalla asiakkaat tyytyväisiksi, hymyilee Lehtonen.