Pirkanmaalla toimiva Rakennusliike Tikirak Oy rakentaa uutta ja saneeraa vanhaa.

Rakennusliike Tikirak Oy luo laatua asumiseen

www.tikirak.fi

 

Pirkanmaalla toimiva Rakennusliike Tikirak Oy rakentaa uutta ja saneeraa vanhaa.

Kun rakennusliikettä on luotsaamassa SM-tason kiekonheittäjä, voi olla varma, että Pirkanmaan kova rakennusalan kilpailu ei paljon hätkähdytä tätä yritystä. Vuonna 1993 perustetun Rakennusliike Tikirakin toimitusjohtajana on toiminut vuodesta 2014 entinen ammattitason urheilija Jouni Walden, mutta mukana ovat vielä myös kaksi perustajajäsentä eli Markku Tiilikainen ja Matti Raisio.

– Tikirak on täysin viiden omistajansa omistuksessa. Koen tämän yhdeksi vahvuuksistamme korkean tekemisen laadun ja ammattitaitoisten työntekijöidemme ohella; päätöksenteko on meillä erittäin nopeaa ja pystymme keskittymään ennen kaikkea tekemiseen, Walden kertoo.

Tikirakin tarjontaan kuuluvat monipuolisesti sekä uudis- että saneerauskohteet, mutta myös kokonaisurakat ja peruskorjaukset. Meneillään olevista hankkeista Walden mainitsee yrityksen omaa asuntotuotantoa edustavan 39-asuntoisen kerrostalon, joka rakentuu parhaillaan Kangasalalle sekä Tampereelle rakentuvan 42-asunnon kokonaisuuden VVO:lle. Yritys urakoi paljon myös päiväkoteja ja kouluja sekä rakentaa hoivakoteja. Korjausurakat Tikirak ottaa haasteena, johon voidaan vastata täysin oman henkilökunnan voimin.

– Mitä hankalampi homma, sen sopivampi meille. Meillä löytyy asiantuntijuutta ja mielenkiintoa tämänkaltaisiin kohteisiin. Haastavimmissa kohteissa oman henkilökunnan merkitys vain korostuu, Walden painottaa.

Kasvu ja koulutus keskiössä

Pirkanmaa on tällä hetkellä yksi kilpailluimmista alueista rakennusalalla. Tikirak  on kuitenkin  kasvanut menestyksekkäästi kilpailun keskellä, ja sen liikevaihto oli jo 12,8 miljoonaa euroa päättyneellä tilikaudella. Yrityksen liiketoiminta koostuu omaperusteisesta tuotannosta sekä muista mittavista hankkeista, jotka vaihtelevat kooltaan 100 000 eurosta aina 6 miljoonaan euroon. Tikirakin merkittävimmät työllistäjät ovat kunta ja isoimmat rakennuttajat Suomessa.

– Meille on tärkeää hakea kasvua hankkeiden, ei liikevaihdon kautta. Ja näiden hankkeiden tulee aina olla sellaisia, että ne tukevat toimintaamme tulevaisuudessakin, Walden painottaa.

Omaa asuntotuotantoa tämä vuonna 2016 Kauppalehden Menestyjäyritykseksi valittu rakennusliike on toteuttanut jo vuodesta 2002. Asuntotuotannon osuus on yrityksen työkannasta noin puolet, ja yritykselle onkin tärkeää, että tuotannon laadussa pyritään aina hieman parempaan kuin kilpailijat. Tämä onnistuu ainoastaan ammattitaitoisten rakennusalan osaajien voimin, joita Tikirak työllistää kaikkiaan 35 henkeä. Yrityksen henkilökunta on aina viihtynyt talossa pitkään, ja nyt nuorempaa sukupolvea rekrytoidaan taloon koulutuksen kautta.

– Kun kasvua on tullut, on tullut myös selkeäksi, että hyvän työvoiman löytäminen on haastavaa. Tähän haasteeseen olemme vastanneet ottamalla nuoria porukkaamme kasvamaan ja oppimaan samalla oman talon tavoille, Walden summaa ylpeänä.