Sähkösuunnittelun arki on haasteita täynnä

Aina ei tule ajatelleeksikaan, mitä kaikkea sähkösuunnittelu pitää sisällään ja millaisiin haasteisiin alalla toimiva päivittäisessä työssään törmää.

Talotekniikka on haastava ala työskennellä, mutta Sähkösuunnittelu Lauri Pyyhtiä Oy:ssä on siitä pitkä kokemus; onhan yritys toiminut jo vuodesta 1985 saakka. Työntekijöitä on tällä hetkellä 3 ja nykyinen toimitusjohtaja on suunnittelijana itsekin työskentelevä Tomi Pyyhtiä.

Yritys toimii pääsääntöisesti asuntokohteiden parissa, joista tällä hetkellä mielenkiintoisin lienee Aurajoen rantaan nouseva loft-tehdas. Projektien joukkoon lukeutuu myös erilaisia tuotanto-, teollisuus- ja liiketiloja, joista esimerkkinä mainittakoon Motonetin myymälät ympäri Suomen. – Monipuolisuus ja luotettavuus ovatkin ehdottomia kilpailuvalttejamme, kertoo Tomi Pyyhtiä. – Asiakassuhteemme ovat usein pitkiä ja koska tiimimme on pieni, on yrityksellä selkeät kasvot eikä asiakasta pompotella henkilöltä toiselle.

Mitä sähkösuunnittelu pitää sisällään?

Sähkösuunnittelijan pitää olla mukana aivan projektin luonnossuunnitteluvaiheesta alkaen. – Meidän tehtävämme on ensin kartoittaa lähtötiedot, eli mitä ja minkä tasoista asiakas haluaa, kertoo toimitusjohtaja Pyyhtiä. Sen jälkeen suunnitelmat tehdään valmiiden pohjapiirrosten päälle, usein myös yhteistyössä arkkitehdin kanssa, jolloin sähkösuunnittelija voi antaa hänelle ohjeistuksia ja suosituksia oman ammattitaitonsa turvin. – Käytännössä työmme koskee kaikkea sähköön liittyvää. Määritämme missä valaisimet ja pistorasiat sijaitsevat ja suunnittelemme myös mahdollisesti murtosuojauksia, automatiikkaa, paloilmoitusjärjestelmiä jne., kuvailee Pyyhtiä suunnittelijoiden laajaa ja vastuullista tehtäväkenttää.

Suunnittelu on aina tarkkaa räätälöintityötä, sillä asiakkaiden toiveet ja tarpeet vaihtelevat, ja jokainen kohde on erilainen. Vielä asuinrakennuksiakin haastavampia ovat isot teollisuushallit ja liiketilat, sillä niissä mm. valon tarpeet ovat erilaisia ja valvontajärjestelmien ja automatiikan suuri osuus on otettava myös huomioon.

Ala elää jatkuvasti

Oman lisähaasteensa suunnittelutyöhön tuo alan kiivas muutostahti. Tekniikka kehittyy ja suunnittelijan on pysyttävä mukana tahdissa. Vaihtoehtojen laajenemiselle ei liene loppua ja Pyyhtiä uskoo, että etenkin automatisointi tulee kehittymään tulevaisuudessa huimin harppauksin. – Uskon että älytalojen suosio kasvaa kun hinnat lähtevät laskemaan, hän pohtii. Asiakkaat kaipaavat helppoutta elämäänsä ja sitä älytalo juuri tarjoaa: sensorit tunnistavat ihmisen liikkeen ja saavat esimerkiksi valot syttymään tai ilmanvaihdon kasvamaan. Loma-ajoilla taas kodin valvonta onnistuu kätevästi internetin välityksellä.

Toinen muutosta lisäävä tekijä on alati uudistuvat ja tarkentuvat määräykset, jotka suunnittelussa myös täytyy ottaa huomioon. Tällä hetkellä käytössä on sekä EU-direktiivejä että kansallisia standardeja, jotka määrittävät esimerkiksi erilaisia turvallisuuteen liittyviä seikkoja.