Puutyöliike_reijo_rasi_solid_house_300_CMYK

”Siistimpää ja ronskimpaa puusepäntyötä”

Suomen puun määrä kasvaa joka vuosi yhä enemmän, sillä metsissä olevien puiden kasvu on pitkään ollut suurempi kuin käyttö. Erinomaista, arvoa tuovaa raaka-ainetta on siis saatavilla, ja Raision Puutyöliike Reijo Rasi on hyödyntänyt sitä monta vuotta vahvalla ammattitaidolla. Täällä valmistetaan järeitä ja kestäviä erikoispuusepäntuotteita jo vuodesta 1987. – Teemme siistimpää ja ronskimpaa työtä ikkunoista oviin ja rappusiin, Juha Rasi kertoo. Hän on luonnollisesti kasvanut puusepän tehtäviin siitä asti, kun hänen isänsä perusti yrityksen.

Erikoispuusepän- ja remonttityöt sisältävät toimenkuvana paljon erilaisia projekteja, ja Rasi kertookin voivansa tarjota asiakkaille lähes mitä tahansa. Vuosien aikana on tullut tehtyä paljon, ja tietyt työt ovat jääneet mieleen niiden erityisten piirteiden vuoksi. – Olimme vuosia sitten Nauvossa rakentamassa taloa, jossa ei ollut yhtäkään suoraa kulmaa. Se oli haastava, mutta mielenkiintoinen urakka. Samoin Lokomon ikkunat ja Sipoon mielisairaalan ikkunakorjaukset ovat suuria projekteja, jotka ovat jääneet mieleen.

Taitavat työntekijät osaavat tehdä mitä vain tilauksesta ja jopa tuotteiden asennus onnistuu puusepänliikkeen kautta. Valmistusprosessi koostuu erittäin tarkasta työstä ja erinomaisten materiaalien käytöstä. Kannattaa tutustua Rasin toimintaan, voit nimittäin olla varma siitä, että lopputuote on korkealaatuinen.