Kuva-Etelän-Rakennus-OY

”Teemme töitä Suomen hyväksi”

ETELAN_RAKENNUS_190x57

www.etelanrakennus.fi

 

Etelän Rakennus Oy on erikoistunut asbesti- ja rakennuspurkuun, ja sen palveluksessa on noin 60 henkilöä, joista yli puolet myös asbestikoulutuksen ja -luvat saaneita. Yritys on jo pitkään tehnyt antoisaa yhteistyötä monien rakennusalan toimijoiden kanssa, joista isoimpia lienevät NCC, YIT, Peab ja Consti.

Kaikki Etelän Rakennus Oy:ssä työskentelevät miehet ovat kotoisin Virosta, suurin osa aivan maan eteläosista, joissa työttömyysaste on korkea. – Työtä on pakko tehdä ja siksi moni lähtee sen perässä Suomeen. Isolla osalla työntekijöistämme on perhe kotona Virossa, mutta heitä pääsee tapaamaan vain parin kolmen viikon välein. Moni avioliitto on kärsinyt tilanteesta, kertoo Tõnu Jäädmaa. Vaikka yhteistyö asiakkaiden kanssa sujuukin erinomaisesti, törmäävät virolaiset työmiehet silti valitettavan usein suomalaisten kollegoidensa ikäviin ennakkoluuloihin. – Moni on meille vihainen ja ajattelee, että viemme heidän työnsä. Toivoisin suomalaisten ymmärtävän, että virolaiset eivät tule Suomeen jäädäkseen tai sosiaaliturvan perässä, vaan tienaamaan ja tekemään töitä Suomen hyväksi. Kaikki työntekijämme saavat rakennusehtojen mukaista palkkaa ja maksavat veronsa Suomeen, joten emme ole taakka valtiollenne, Jäädmaa muistuttaa.

Kesä näyttää Etelän Rakennus Oy:n osalta työteliäältä. Jäädmaa uskoo, että firma jatkaa myös tulevaisuudessa Suomen markkinoilla, vaikka joitain pieniä urakoita on saatu kotimaastakin. – Korruption vuoksi Virosta on vaikea saada töitä. Suomessa sitä ongelmaa ei ole, vaan kaikki urakat menevät tarjouspyyntöjen kautta, hän sanoo.