Tietoa ja osaamista kahdelta kentältä

PROINS_160www.proins.fi

 

Teräksen parissa työskentelevä Proins Oy omaa vahvan ammatillisen kompetenssin niin telakkateollisuudesta kuin mantereellakin tapahtuvasta rakentamisesta. Laaja-alaisuus on hyvä kilpailuvaltti.

Eurajoella toimiva Proins Oy on tähän asti profiloitunut telakkateollisuuteen, mutta katse tähyää myös mahdollisille rakentamisen markkinoille.

– Rakennusteollisuudessa on kustannustietoista porukkaa, joka saattaisi hyvinkin ottaa mielellään vastaan uusia toimijoita, tuumii Proinsin toimitusjohtaja Tapio Salminen.

Lamasta selvisivät vain vahvimmat

80-luvulla perustettu yritys on urakoinut telakkateollisuudessa laivanrakennushankkeissa sekä valmistanut erilaisia teräsrakenteita laidasta laitaan, myös asennuksineen, esimerkiksi teollisuuslaitoksille sekä paikallisille rakennusliikkeille. Huoltokorjauspalvelu on ollut osa palvelutarjontaa.

– Pystymme tekemään monenlaista. Putkipalkkia ja muuta palkkia menee paljon, ja olemme valmistaneet osia esimerkiksi Olkiluotoon. Vahvuuksiamme ovat ammattitaito, joustavuus, hyvä laatu sekä mukautuvuus. Tieto molemmista kentistä, niin maa- kuin telakkapuoleltakin, voidaan kai laskea vahvuudeksi, Salminen arvioi.

Joskus kuulee sanottavan, että jos yritys pärjää telakalla, se pärjää missä vain. Salminen ei allekirjoita tätä.

– Toki kummassakin on omat erityispiirteensä. Molemmissa aikataulut ovat kiristyneet. Mutta on sanottava, että esimerkiksi aikataulutus on telakalla varsin paljon pitemmälle mietittyä. Teollisuudessa teräsrakentamisen puolella on vain jokin pitkä aikajana, jota ei ole lohkottu pienempiin yksiköihin. Telakkatyössä taas saattaa olla jopa päivittäinen aikataulu, jolloin kokonaisuuden hallinta on huomattavasti helpompaa. Telakkateollisuudella on pitempi kokemus paitsi tarkasta aikataulutuksesta sekä myös työnohjauksesta.

Oikean hinnoittelun osaaminen ratkaisee

Salminen lähti ulkomaille vuonna 2010, kun kotimaisessa kysynnässä oli hiljaista. Vahvat yritykset selvisivät laskukaudesta hyvin, mutta monilla muilla oli haasteita. Nyt eletään taloudessa taas elinvoimaisempaa aikaa, jolloin ympäri maata rakennetaan paljon ja telakkateollisuus on lähtenyt vetämään kiitettävästi.

– Kysyntä on kasvanut niin, että mahdollisuudet toimia ja menestyäkin jollain tasolla tällä alalla ovat realistiset. Menestys vaatii ennen kaikkea oikean hinnoittelun hallitsemista; ”päivän hinta” on oltava tiedossa ja omalla hinnoittelulla on osattava reagoida muutoksiin, kuten hintatason ylikuumenemiseen. Hyvät pystyvät ammentamaan olemassa olevista mahdollisuuksista osansa, Tapio Salminen arvioi nykynäkymiä.

Talouden hallinnan lisäksi yritysmaailmassa tuovat haasteita aina asiakkuuksien hankinta ja ylläpito. On reagoitava nopeasti, vältettävä staattisuuden ja jäykkyyden ansat, pysyttävä ajan tasalla. Yritysmaailmassa tapahtuu kuitenkin koko ajan kehitystä kaikille suotuisampien toimintamallien luomiseksi.

– Asioita tehdään nykyään enemmän yhteistyösopimuksilla kuin perinteisillä alihankintasopimuksilla ja meilläkin on hedelmällistä, kehittävää yhteistyötä joidenkin yritysten kanssa, Salminen toteaa.