Rauman_juku_2_solid_house_300_CMYK

Tietoliikenneverkkojen asiantuntija

Tietoliikenteen ollessa nykypäivää tarvitaan alalle ammattitaitoisia tietoliikenneosaajia. Satakunnassa verkot hoitaa kuntoon yritys, joka on perustettu intohimosta alaan.

Ensi vuonna 20-vuotisjuhlavuottaan viettävä Rauman Juku Oy on koko Suomen alueella toimiva tietoliikenneverkkojen asiantuntija ja rakentaja. Kun Juha Kujansuu vuonna 1996 perusti yrityksen, oli se hänelle lähinnä harrastus ja sivutoimi. Kun Kujansuulle kuusi vuotta sitten avautui mahdollisuus keskittyä yritykseensä päätoimisesti, tarttui hän tilaisuuteen ilomielin. – Onnellisten sattumien kautta jouduin sanomaan itseni irti, ja sitä kautta tämä on lähtenyt liikkeelle. Työskentelin aiemmin Rauman kaupungilla av-laitteiden huoltotöissä. Kun oma työnkuva muotoutuu pitkälti omien mielenkiintojen pohjalta, työtehtäväni liittyivät jo tuolloin tietoliikenneverkkoihin, Kujansuu hymyilee.

Langaton ja langallinen verkko tukevat toisiaan

Valokuitu on Juha ja Toni Kujansuun mukaan ainoa tapa, jolla tietoliikennettä hoidetaan eri toimipaikkojen ja toimiston tietoliikennekaappien välillä. He painottavat niin langallisten kuin langattomienkin verkkojen tarpeellisuutta. Molemmille löytyy omat käyttökohteensa ja -paikkansa: – Langattomuus ja mobiiliverkot ovat hyvä ja toimiva ratkaisu, mutta ne ovat vain tukevia ratkaisuja. Kotona olisi hyvä olla wifi-verkko jos mahdollista niin valokuidun päässä ja kun kotoa lähdetään pois, voidaan siirtyä käyttämään mobiiliverkkoa, Juha ja Toni Kujansuu suosittelevat.

Nykyisten määräysten mukaan sähkö- ja putkistosaneerauksen yhteydessä jokaiseen talouteen on tuotava Valokuitu, vaikka syöttökuitua ei välttämättä taloudessa olisikaan. Ennemmin tai myöhemmin joka taloudessa tulee olemaan valokuitu jonka kautta tulee niin tv lähetykset kuin nettiyhteydetkin, Juha ja Toni Kujansuu kertovat. – Laitteiden ei välttämättä tarvitse olla langan päässä, kuidun päässä voi olla myös langaton lähetin.

Apua verkko-ongelmiin

Tietoliikenneverkkojen rakentamisen lisäksi Rauman Juku mm. korjaa puhelimia ja tabletteja, tekee verkkokartoituksia sekä -saneerauksia. Juha ja Toni Kujansuu muistuttavatkin, että toimiva tietoliikenneverkko on kaiken A ja O niin työpaikalla kuin vapaa-ajallakin. Toimistojen kasvaessa verkko-ongelmat lakaistaan usein maton alle lisäämällä keskuskaappiin uusia laitteita ja kytkimiä. – Jossain vaiheessa asiat yleensä räjähtävät käsiin, jolloin ainoa vaihtoehto on tietoliikenneverkon saneeraus, he kertovat. Joskus joudutaan uusimaan koko kaapelointi, välillä pelkkä keskuskaapin järjestäminen riittää. Rauman Jukulla on mahdollisuus hoitaa verkkosaneeraukset toimistotyöaikojen ulkopuolella, jotta työnteko saneerauksen yhteydessä ei häiriinny.

Rauman Juku on keskittynyt kuitutekniikkaan ja kuituteknisiin töihin, mutta myös kupariverkot kuuluvat yrityksen toimenkuvaan. Yrityksen ehdottomiin vahvuuksiin lukeutuu nopea reagointi ongelmatilanteissa: – Jos kuitu menee poikki tai sattuu muuta yllättävää, olemme valmiit lähtemään hätiin isommallakin porukalla ja lyhyelläkin varoitusajalla! Vaikka työt vievät yritystä välillä pidemmällekin, yrityksen pääasiallisena toimialueena on Satakunta ja Vakka-Suomi.

Turun, Rauman ja Helsingin telakoilla rakennettavien uusien laivojen tietoliikenneverkkojen rakentaminen on ollut yrityksen toiminnassa isossa osassa jo yli kymmenen vuoden ajan. Viimeisimpinä töinä telakkamaailmassa olemme olleet rakentamassa tietoliikenneverkkoja Turun Meyerin telakalla rakennettuihin Mein Sciff 4 ja MeinSciff5 aluksiin.