amslift_solid_house_300_CMYK

Turhat ennakkoluulot jarruttavat hissin hankintaa

Suomi on täynnä vanhoja hissittömiä kerrostaloja, mutta silti yhä edelleen vain ani harva taloyhtiö tekee asialle mitään. Hissin hankintaa pidetään työläänä, kalliina, ehkä jopa mahdottomanakin projektina. Pelot ovat kuitenkin täysin turhia, näin vakuutetaan myös Amslift Oy:stä. – Hissi saadaan asennettua taloon kuin taloon ja keskimäärin hankinta maksaa noin 150 000 euroa, josta valtion myöntämä avustus vieläpä korvaa puolet, kertoo Amslift Oy:n toimitusjohtaja Juha Kiviranta. Investointi maksaa itsensä takaisin niin asumismukavuuden lisääntymisenä, kuin asunnon arvon nousunakin. Tutkimukset ovat myös osoittaneet, että hissin myötä ikäihmiset pystyvät asumaan omassa kodissaan jopa kahdeksan vuotta pidempään.

Tavallisesti hissi rakennetaan vanhassa kerrostalossa porraskäytävän keskelle. Amslift Oy räätälöi hissinsä aina kulloiseenkin taloon sopivaksi, niin mitoiltaan, materiaaleiltaan kuin väreiltäänkin. – Hanke on onnistunut, jos valmis hissi näyttää siltä, kuin se olisi aina siinä ollutkin, Kiviranta toteaa.

Amsliftin toimittamat äänettömät hydraulihissit valmistetaan naapurimaassamme Ruotsissa. Suunnittelu, rakennustyöt, asennus ja hankinnan jälkeiset huoltopalvelut hoidetaan kuitenkin aina kotimaisin voimin. – Olemme toimineet alalla jo pitkään, joten kokemuksemme turvin osaamme ratkaista myös projektin aikana mahdollisesti ilmaantuvat ongelmat, Kiviranta kertoo. Avaimet käteen -periaatteella toimitettavan hissin hankita onkin siksi myös nopeaa. – Puolen vuoden kuluttua hankintapäätöksestä voidaan taloyhtiössä jo hyvinkin ajella hissillä, Kiviranta lupaa.