testoimi

Turvallisuuden puolestapuhuja

Teppo Suominen toimii kouluttajana Työturvallisuus- ja tulityökoulutus Teppo Suominen Oy:ssä, joka tarjoaa erilaisia turvallisuuskoulutuksia pääasiassa turkulaisille asiakkaille. Yritys järjestää työturvallisuus-, tulityökortti-, tieturva-, ensiapu- ja kuljettajan ammattipätevyyskoulutuksia. Lisäksi tarjontaan kuuluu myös alkusammutusharjoituksia teollisuudelle tai esimerkiksi taloyhtiöille. 

Kurssit ovat pääsääntöisesti avoimia koulutuksia, mutta tarvittaessa niitä voidaan järjestää myös firmojen sisäisinä. Koska suurin osa kursseista on valtakunnallisia, tulee niissä käytetty materiaali yritykselle melko valmiina pakettina. Omaa väriä tuo kuitenkin henkilökunta, josta löytyy osaajia monenlaisista ammatillisista taustoista.

testoimi2Laajan tarjonnan ja pätevän henkilöstön lisäksi yrityksen vahvuuksia ovat joustavuus – tarvittaessa koulutuksia järjestetään jopa viikonloppuisin, sekä laaja kielitarjonta. Kursseja onkin mahdollista saada tulkattuna vaikkapa venäjäksi tai puolaksi.
Vuosittain yritys järjestää noin 250 koulutusta, ja tällä hetkellä suosituin on työturvallisuuskorttikoulutus. Tyypillinen koulutus on yhden työpäivän mittainen. Aiheesta riippuen se sisältää teoriaa sekä mahdollisesti myös pieniä käytännön harjoituksia. Koska tiettyjä koulutuksia järjestetään aina tiettyinä ajankohtina, on asiakkaana pitkään pysyneiden yritysten helppo löytää tarjonnasta mieleisensä. Uudet asiakkaat tavoitetaan parhaiten internetin välityksellä.

Työnsä haasteellisimmaksi tehtäväksi Suominen kokee motivoinnin. On tärkeää, että jokainen osanottaja saa koulutuksesta jotain. Siihen vaikuttaa toki myös koulutettavan oma asenne. Nykyään koulutuksien hyöty onneksi tiedostetaan aiempaa paremmin ja asenteetkin ovat sitä kautta muuttuneet positiivisimmiksi.

Teppo Suomisen kollega, yrittäjä Kalle Hankomäki Tulityö- ja työturvallisuuskoulutus Kalle Hankomäki Oy:stä, on pitkän linjan turvallisuuskouluttaja. – Kallella tuli tänä kesänä täyteen 20 vuotta kouluttajana ja hän on tuttu persoona turkulaisessa turvallisuuskulttuurissa.

Suominen muistuttaa, että vahinko voi sattua missä ja kenelle tahansa. Siksi turvallisuusasioita onkin hyvä pysähtyä pohtimaan ja kertaamaan aina säännöllisin väliajoin.