RV-Group

Uudet säädökset puhuttavat asbestialalla

Tammikuussa voimaan astuva Valtioneuvoston asetus asbestipurun turvallisuudesta on herättänyt alan toimijoissa paljon ihmetystä ja huolta alan tulevaisuudesta. – Tulevassa laissa on paljon hyviä asioita, asioita on selkeytetty. Esimerkiksi nykyään puhutaan asbestipurkuvaltuutuksesta, uusien säädöksien myötä toiminnasta tulee kirjaimellisesti luvanvaraista. Purun ehtoja ja sen myöntäjätahoa on selkeytetty. Tulossa on myös valtakunnallinen rekisteri, johon pääsee vapaasti katsomaan millä toimijoilla on asbestipurkutyölupa. Valitettavasti laissa on myös negatiivisia asioita, kertovat yrittäjät Jani Väkeväinen R.V. Group Oy:stä ja Henrik Impivaara Asbestikartoitus Oy:stä.

Väkeväinen ja Impivaara viittaavat pykälään, joka määrää asbestipurun jälkeen kohteessa suoritettavaksi kontrollimittauksen. Pykälässä ei ole annettu tarkempia ohjeita mittauksen tekijästä, tämän pätevyydestä, mittauksen keinoista tai käytettävistä laitteista. – Jos kontrollimittauksen suorittaa itse asbestifirma, onko se oikea taho valvomaan omaa työtään, Väkeväinen ja Impivaara pohtivat. Kontrollimittauksen myötä asbestipurun hinnat tulevat nousemaan ja aikataulut venymään. – Tämä tietää kuluja myös muillekin aloille, joten pahimmassa tapauksessa remontteja tullaan siirtämään ja pitkittämään. Jos laki tulee voimaan samoilla sanankäänteillä ja noin tiukasti, se tulee pysäyttämään koko saneerausalan, yrittäjät pelkäävät.

Lisätietoa asbestilaista saadaan marraskuussa, mutta Väkeväinen ja Impivaara pelkäävät reagointiajan olevan liian lyhyt. Varsinkin laitteiden saatavuus ja pienten yritysten kohtalo huolestuttavat yrittäjiä. – Pykälä jättää paljon kysymyksiä ilmaan, joihin olisi hyvä saada ajoissa vastaus. Päättäjät saisivat käyttää tässä maalaisjärkeä, Väkeväinen ja Impivaara naurahtavat ja lisäävät: – Näissä asioissa on tultu paljon eteenpäin, tarvitseeko nyt mennä taaksepäin?