ideavalo_solidhouse_web

Valaistussuunnittelua modernilla otteella

Ideavalo on kotivalaistuksen suunnittelupalveluihin erikoistunut moderni palveluyritys, joka toimii koko Etelä-Suomen alueella.

Ideavalon osaamisen takana on pitkään kotivalaistussuunnittelua tehnyt valaistussuunnittelija Anne Rantala, jolla on monipuolinen kokemus satojen erilaisten kotien valaistussuunnittelusta. – Pääpaino suunnittelussa on ollut aina yksityiskodeissa. Teen valaistussuunnittelua kaikenlaisiin koteihin kerros- ja rivitalokodeista omakotitaloihin ja loma-asuntoihin, mutta jonkin verran myös julkisiin kohteisiin, Rantala kertoo. Ideavalo toimii Huittisista käsin, mutta asiakkaita on koko Etelä-Suomen alueelta. – Suurin osa asiakkaistamme tulee Uudeltamaalta, Turun seudulta, Pirkanmaalta ja Hämeenlinnan suunnalta.

Valaistussuunnittelu on Rantalan mukaan oma taiteenlajinsa. – Moni sisustussuunnittelija onkin todennut, että valaistussuunnittelu on sisustussuunnittelussa se kaikkein vaativin osuus. Valaistussuunnittelu lähtee siitä, että ensin kartoitetaan hankkeen vaatimustaso, laajuus, asiakkaan toiveet ja mahdollisuudet, minkä perusteella annetaan tarjous.

Ideavalo on lähtenyt myös rohkeasti kokeilemaan valmiita valaistussuunnittelun palvelupaketteja, jotka asiakas voi ostaa suoraan verkkokaupasta. – Ne soveltuvat asiakkaille, jotka eivät halua pitkälle vietyjä, monitahoisia suunnittelukokonaisuuksia. Se nopeuttaa ostajan näkökulmasta myös ostoprosessia. Uutta on myös valaistusstailaus. Se tarkoittaa valaistussuunnitelmaa, jossa sähköasennustöiden osuus on minimissä tai sitä ei ole lainkaan. Tämä palvelu sopii erinomaisesti kotitalouksille, jotka kokevat, että kodin valaistus kaipaa kevyttä, mutta kokonaisvaltaisesti valaistuksen huomioivaa kohennusta.