Vesikustannukset kuriin näppärällä vedenmittaus­järjestelmällä

Moni ei tiedä, että vesi on sähköä noin neljä kertaa arvokkaampi. Yhdellä eurolla esimerkiksi hehkulamppua voi pitää päällä kaksi viikkoa, mutta suihkussa olla vain 12 minuuttia. Jotta vesikustannuksissa voisi säästää ja omaa vedenkulutustaan muuttaa, on omat kulutustottumuksensa tunnettava. Siinä Vercon Oy:n vedenmittausjärjestelmä voi auttaa.

On olemassa myytti, jonka mukaan astianpesukone aiheuttaisi enemmän kustannuksia kuin käsin tiskaaminen. – Asia on itse asiassa päinvastoin, toteavat Vercon Oy:n Marko Paasu ja Pasi Kari yhteen ääneen. – Ihmiset eivät useinkaan ole tietoisia siitä, miten paljon vettä he kuluttavat tai miten vedenkulutus vaikuttaa taloyhtiön kustannuksiin. Energiasäästö erilaisilla sähköjärjestelmillä on päällimmäisenä kaikkien mielessä, vaikka 37 % taloyhtiön kustannuksista muodostuu vedenkulutuksesta, Kari kertoo. – Nyrkkisääntö on, että kymmenen minuuttia suihkussa kuluttaa 120 litraa vettä, Paasu täydentää.

Nykyajan vedenmittausta

Vercon on kotimainen Sastamalassa toimiva perheyritys, joka valmistaa huoneistokohtaisia vedenmittausjärjestelmiä ja tuottaa siihen liittyviä oheispalveluita. Tällä hetkellä Verconin Verto-järjestelmää käyttää yli 250 000 asiakasta, mikä tarkoittaa yli 100 000 kotia. Vuositasolla yritys asentaa järjestelmänsä 12 000 asuntoon joka vuosi. Verconin juuret juontavat vuoteen 1982, kun perheyrityksen perustaja ryhtyi suunnittelemaan ja valmistamaan vesimittareita. Vuonna 2014 aiemmin Vexve Oy:n alaisuudessa toimineesta yhtiöstä muodostui Vercon Oy ja aiemmin käytössä olleesta tuotemerkistä Vesiverto muodostui pelkkä Verto. Vesimittarin tueksi on kehitetty pilvipalvelu VertoLive, jonka avulla isännöitsijät hoitavat taloyhtiön vedenkäytön seurannan, valvonnan ja laskutuksen. – Tarjoamme kokonaisvaltaista vedenmittausjärjestelmää. Se sisältää vedenkulutuksen asiantuntijapalvelun, joka antaa kokonaisvaltaisen käsityksen huoneistokohtaisesta vedenkulutuksesta, myyntipäällikkö Kari kertoo.

Vedenkulutus tiedossa missä vain ja milloin vain

Verto-järjestelmä on näppärä vaihtoehto perinteiselle mekaaniselle vesimittarille. – Sen sijaan, että jonkun täytyy fyysisesti käydä lukemassa katossa sijaitsevaa mittaria ja erikseen kirjata lukemat laskutukseen, meidän järjestelmä tekee tämän kaiken yhdellä napin painalluksella. Järjestelmä mahdollistaa sen, että vedenkulutustieto on käytettävissä missä ja milloin tahansa. Sen lisäksi tieto siirtyy rajapinnan kautta automaattisesti isännöitsijän laskutusohjelmistoon, mistä veden laskutus voidaan konkreettisesti hoitaa näppärästi, liiketoiminnanjohtaja Paasu kertoo.

VertoLive seuraa jokaisen huoneiston vedenkulutusta vuoden jokaiselta päivältä litran tarkkuudella. Tiedon avulla isännöitsijä voi tuottaa kattavia raportteja taloyhtiön hallitukselle, mutta Verto-järjestelmään sisältyy myös vuorokauden ympäri toimiva automaattinen vesivuotohälytys. Isännöitsijän työkalun rinnalle ilmestyy tänä vuonna myös VertoLive Mobile -sovellus, jonka avulla huoneiston asukas voi seurata vedenkulutustaan omasta matkapuhelimestaan missä päin maailmaa tahansa. Sovelluksen tarkoituksena on myös tuottaa automaattista vedenkulutuksen neuvontaa ja hälytystietoa. Järjestelmään voidaan asukkaan toiveiden mukaan asettaa hälytysrajoja, jolloin ohjelmisto hälyttää heti, kun vedenkäyttö ylittää asetetun rajan.