mediset_solid_house_300_CMYK

Viihtyisät hoivakodit vahvalla ammattitaidolla

Mediset Hoivarakentajat on nimensä mukaisesti erikoistunut laadukkaiden hoivakotien rakentamiseen. Yritys toimii koko maassa tarjoten erinomaisia koteja kehitysvammaisille, mielenterveyskuntoutujille ja vanhuksille sekä päiväkoteja lapsille.

Medisetin toiminta alkoi vuonna 2005, kun Juha Marttala yhdessä työtovereidensa kanssa rakensi ensimmäisen hoivakotinsa ja ryhtyi pyörittämään sen hoivatoimintaa. Muutamien vuosien päästä ja monia kokemuksia viisaampana Medisetin porukka päätti keskittyä täysin uusien hoivakotien rakentamiseen, sillä tarve oli suuri – perustettiin Mediset Hoivarakentajat Oy.

Jokaiselle sopiva koti

Hoivakotien rakentaminen vaatii vahvaa osaamista, johon liittyy paljon käytännön asiaa ja kohderyhmäkohtaisia erityispiirteitä. Medisetin ensimmäisen hoivakodin suunnitteluun osallistui lääkäreitä, sairaanhoitajia ja lähihoitajia, jotka osasivat neuvoa rakentajia asukkaiden ja hoitajien kannalta tärkeissä asioissa. Kyse ei ole perinteisestä vuodepaikkojen ja seurustelutilojen suunnittelusta, vaan vuosien ja useiden toteutettujen kohteiden aikana Hoivarakentajat on tutkinut mm. värien, valaistuksen ja esteettömien tilojen vaikutusta asukkaisiin. – Väreillä ja valoilla voi esimerkiksi ohjata ihmisiä, mikä on erityisen tärkeää hahmotushäiriöstä kärsiville henkilöille, Marttala kertoo.

Jokaisen kohderyhmän tarpeet on huolellisesti otettava huomioon, kun rakennetaan hoivakotia sillä ne vaihtelevat paljon. Mediset Hoivarakentajat on ammattitaitonsa pohjalta luonut valmiit pohjamallit jokaiselle asiakasryhmälle erikseen, jolloin myös toteutus nopeutuu huomattavasti. Mallit räätälöidään toki aina yhdessä tilaajan kanssa, jolloin lopputulos varmasti vastaa asiakkaan toiveita. – Malleissa olemme tarkasti ajatelleet kohderyhmän tarpeita, esimerkiksi muistisairaat ihmiset kärsivät usein hahmotushäiriöstä, jolloin valkoinen ovi valkoisessa seinässä muodostaa ongelman. Samoin lattiassa olevat kuviot tai viivat voivat häiritä tilan hahmottamista.

Hyvä työ jatkuu

Projekteja on ollut monia ja Hoivarakentajat on tälläkin hetkellä täydessä vauhdissa. Turussa valmistui 708 neliöinen ja noin 80-paikkainen siirrettävä päiväkoti, joka koottiin tehtaalla valmistetuista tilaelementeistä. Parhaillaan myös Auraan rakennetaan hoivakotia, jonka yhteyteen tulee rivitaloja parempikuntoisille kehitysvammaisille. Ajatuksena on, että he saavat asua omassa asunnossa, mutta ovat silti lähellä hoivakodin palveluita. Käynnissä on myös vanhusten hoivakodin laajennusosan rakentaminen Pöytyällä sekä kehitysvammaisten hoivakodin rakentaminen Hämeenlinnan Lammille.

Kodinomaisuus on ehdottoman tärkeää jokaisessa hoivakodissa, ja siihen Hoivarakentajat on panostanut erityisen paljon. – On yritettävä ajatella, mistä asukas on tullut hoivakotiin. Meidän sisustusratkaisumme eivät siis perustu viimeisimpiin trendeihin, sillä esimerkiksi vanhukset tulevat todennäköisesti 1970-luvun tyylisestä kodista. Pyrimme korostamaan rauhoittavia värejä ja tekemään jokaisesta tilasta hieman erilaisen. Tärkeintä on luoda ympäristö, joka tuo turvallisen olotilan asukkaille ja muistuttaa kotia sekä tarjoaa myös viihtyisän työympäristön hoitohenkilökunnalle.