Yksilöllisiä keittiöitä läheltä

Chili Keittiöt on kahden nuoren kaveruksen, Aku Kossilan ja Matti Niemelän yhteinen yritys. Idea yrityksen perustamisesta syntyi koulun penkillä, kun rakennesuunnittelua opiskelleet nuorukaiset alkoivat saada työtarjouksia yhä enenevissä määrin. Aluksi kaksikko teki suunnitelmia ja pienimuotoisia rakennustöitä, keittiöt tulivat mukaan kuvioihin hieman myöhemmin yhteistyökumppanin kautta ja muodostavat nyt toiminnan kivijalan.

chilikeittiotChili Keittiöt palvelee asiakkaitaan aina kokonaisvaltaisesti. Turussa sijaitsevan myymälän yhteydestä löytyy oma puusepänverstas, jossa valmistettavat kalusteet ovat taatusti yksilöllisiä tuotteita. Kotimaisuus on tärkeä osa yrityksen toimintaideaa ja Kossila sekä Niemelä toivovat, että myös asiakkaat käyttäisivät rohkeasti paikallisten pienyrittäjien tuotteita. – Yleensä pienestä yrityksestä saa myös parempaa ja henkilökohtaisempaa palvelua, kaksikko toteaa. Sama pätee myös heidän toimintaansa, sillä suunnittelun lähtökohtana ovat aina asiakkaan toiveet yhdistettynä yrittäjien tietotaitoon. Yrityksen kautta niin yksityishenkilö kuin yrityskin saa kaiken tarvitsemansa kalusteista asennuksiin.

Kalustesuunnitteluun on aina hyvä varata aikaa ja budjettiin joustovaraa. Laadukas keittiö kestää vaikka 25 vuotta, mutta nykyään tiheästi vaihtelevien trendien vuoksi tarve keittiön päivittämiselle tulee kuitenkin usein vastaan jo aiemminkin. Lisäksi tekniikka kehittyy jatkuvasti ja mm. erilaiset sähköiset mekanismit tuovat arjen luksusta myös keittiöihin.
Katso lisätiedot s. 112